Rouva P. pyytää yllättäen keskustelemaan asioista. Rouva P. on palannut lomaltaan muutama viikko aikaisemmin eikä töitä ole ollut mainittavasti tuona ja sitä edeltäneenä parina kuukautena. Tästä huolimatta Rouva P. alkaa tykittämään. Hän kaivaa esille kaikki vuoden alusta saakka tekemäni virheet ja tivaa, missä on vika, kun hommat ei suju. Hän kyselee myös mitkä työtehtävät ovat minulle mieluisia.

Vaikeahan noihin on vastata, kun on muutaman kuukauden vain pyöritellyt peukaloita. Ei kuitenkaan tunnu auttavan sanoa, että eihän tällaisia työtehtäviä nyt ole ollut pariin kuukauteen. (sekin on itseasiassa Rouva P:n vika, sillä hän vastaa töiden hankkimisesta..)

Vanhoja virheitä kaivellaan ja tökitään. Mikään ei tunnu menevän kohdaltani oikein missään. Kaikki onnistumiset on pyyhitty pois P:n muistista. P esittää ristiriitaisia kommentteja; "osaat kyllä" ja hetki sen jälkeen " tai ehkä tämän tyyppinen työ ei ole sinulle". Loppuaika "kannustus"palaverista meneekin sitten itkua niellen. Sanat eivät tule suusta ulos ja hermostuttaa. En pysty edes sanomaan mitään vastaan harmistukseltani.

Palaverin loputtua palaan punaisin silmin avokonttoriin omaan työpisteeseeni, kerään tavarani ja lähden kotiin. Kotimatkalla tulee itku.